Cape Reinga, 90 Mile Beach ja Russel
Petri, Tomi ja minä lähdimme aamu-uinnille 7.30. Vesi oli edelleen virkistävää, noin 17-asteista. Vesi oli edelleen laskussa ja virta salmen kautta ulkomerelle oli voimakas.
Hieno aamu jatkui hienoisena myöhästymisenä kun jouduimme odottamaan aamiaisiamme reilut puoli tuntia.
Täyteläisen aamiaisen jälkeen pakkasimme ja pääsimme liikkeelle noin 20 minuuttia myöhässä, mikä kostautui lauttarannassa pienen ajon jälkeen. Autolautta oli juuri lähtenyt ja seuraavaa odottelimme 40 minuuttia.
Tie oli hurmaavaa serpentiiniä, ajettavaa mutkaa, jatkuvaa mutkaa, ylös, alas, oikealle, vasemmalle eikä juurikaan suoraan. Asfaltti hyvää, taivaallista tai silkkistä, usein karheaa ja tasaista.
Lautalta ajelimme lähes parisataa kilometriä Uuden-Seelannin pohjoisimpaan pisteeseen Cape Reingaan. Siellä ihailimme maisemia, otimme kuvia ja kävelimme pisteestä A pisteisiin C ja B.
Paluumatkalla poikkesimme 90 Mile Baechille, joka on valtava biitsi, siis ihan valtava, emmekä kuvitelleetkaan tutkivamme miten pitkälle se jatkuu. Kokeilimme kuitenkin pyöriemme hiekkarantaominaisuuksia ja hyvinhän ne toimivat kovalla ja kostealla hiekalla.
Matka jatkui tankille ja kuusikymmentä kilometriä myöhemmin kauppaan ja Paihian houkuttelevien hiekkarantojen ja rantabulevardien kautta jälleen lautalle, joka vei meidät Pomare-lahden itäpuolelle.
Seitsemän kilometrin jälkeen olimme Russelin rantakadulla ja parkkeerasimme komeasti The Duke of Malborough -hotellin valkoisen täpötäyden terassin eteen.
Majoituimme, kävimme uimassa hotellin edessä ja söimme maittavan ja hiukan arvokkaan päivällisen hotellin ravintolassa. Katsoimme auringonlaskun hotellin edustalla olevalla laiturilla, teimme pienen poke-kierroksen ja palasimme hotellille kirjoittelemaan blogejamme.
Tomin blogi löytyy osoitteesta http://kahelikaksipyoraisella.wordpress.com.
Hieno aamu jatkui hienoisena myöhästymisenä kun jouduimme odottamaan aamiaisiamme reilut puoli tuntia.
Täyteläisen aamiaisen jälkeen pakkasimme ja pääsimme liikkeelle noin 20 minuuttia myöhässä, mikä kostautui lauttarannassa pienen ajon jälkeen. Autolautta oli juuri lähtenyt ja seuraavaa odottelimme 40 minuuttia.
Tie oli hurmaavaa serpentiiniä, ajettavaa mutkaa, jatkuvaa mutkaa, ylös, alas, oikealle, vasemmalle eikä juurikaan suoraan. Asfaltti hyvää, taivaallista tai silkkistä, usein karheaa ja tasaista.
Lautalta ajelimme lähes parisataa kilometriä Uuden-Seelannin pohjoisimpaan pisteeseen Cape Reingaan. Siellä ihailimme maisemia, otimme kuvia ja kävelimme pisteestä A pisteisiin C ja B.
Paluumatkalla poikkesimme 90 Mile Baechille, joka on valtava biitsi, siis ihan valtava, emmekä kuvitelleetkaan tutkivamme miten pitkälle se jatkuu. Kokeilimme kuitenkin pyöriemme hiekkarantaominaisuuksia ja hyvinhän ne toimivat kovalla ja kostealla hiekalla.
Matka jatkui tankille ja kuusikymmentä kilometriä myöhemmin kauppaan ja Paihian houkuttelevien hiekkarantojen ja rantabulevardien kautta jälleen lautalle, joka vei meidät Pomare-lahden itäpuolelle.
Seitsemän kilometrin jälkeen olimme Russelin rantakadulla ja parkkeerasimme komeasti The Duke of Malborough -hotellin valkoisen täpötäyden terassin eteen.
Majoituimme, kävimme uimassa hotellin edessä ja söimme maittavan ja hiukan arvokkaan päivällisen hotellin ravintolassa. Katsoimme auringonlaskun hotellin edustalla olevalla laiturilla, teimme pienen poke-kierroksen ja palasimme hotellille kirjoittelemaan blogejamme.
Tomin blogi löytyy osoitteesta http://kahelikaksipyoraisella.wordpress.com.
Kommentit
Lähetä kommentti