Taranaki
Aamiainen Bay Plazassa oli jälleen erinomainen. Nyt myös ikkunat oli pesty, joten näkymät kymmenennestä kerroksesta yli Wellingtonin poukaman olivat upeat. Internettiä emme oikein saaneet vieläkään toimimaan henkilökunnan avustuksesta huolimatta.
Ykköstie kohti pohjoista oli tylsähkö. Vaikka se alussa kävi myös meren rannassa, niin matkan tässä vaiheessa se ei enää säväyttänyt.
Pidimme jonkinlaisen lounastauon kauniissa kukkapuistossa, jota myös iso lampi, joutsenet ja muut asiaan kuuluvat elementit koristivat.
Pian eteemme osui tien päässä Taranaki-tulivuori symmetrisenä. Sitten jälkeen hajaannuimme: Minä lähdin kohti Stratfordia tapaamaan entisen firmani entisen työntekijän kirjeenvaihtokaveria ja muut lähtivät kiertämään Taranakia meren puolelta.
Kohtaaminen ventovieraan uusiseelantilaisen kanssa oli mukava. Tutustuin hänen miehensä Yamaha-kauppaan, jossa myytiin varsinaisia maailmankiertäjän erikoismoottoripyöriä – he tosin myivät niitä peltotöihin. Lynette vei minut autolla Taranakirille laskettelunkeskuksen parkkipaikalle, jossa oli myös näköalapaikka. Valitettavasti vuori hiukan ujosteli ja ehti lähestyessämme pukeutua pilvivaippaan. Mukava kohtaaminan ja tutustuminen – maailmassa on paljon ystävällisiä ihmisiä, arviolta noin seitsemän miljardia ja ne loput eivät ole mukavia.
Stratfordista olikin lyhyt matka New Plymouthiin ja muu joukko olikin jo ehtinyt perille pienen vuorimutkatieseikkailun kautta.
Aivan sattumalta New Plymouthia koristaa hotellimme naapurikorttelissa toisesta työstäni tuttu talo.
Päivällisen söimme Lynetten suosittelemassa Good Home -raviintolassa, jossa oli heidän omaa olutta ja Angus-härän pihvejä kuumalla kivellä 15 dollaria kappale lisukkeineen – matkan toistaiseksi paras diili ja erinomaista lihaa.
Ykköstie kohti pohjoista oli tylsähkö. Vaikka se alussa kävi myös meren rannassa, niin matkan tässä vaiheessa se ei enää säväyttänyt.
Pidimme jonkinlaisen lounastauon kauniissa kukkapuistossa, jota myös iso lampi, joutsenet ja muut asiaan kuuluvat elementit koristivat.
Pian eteemme osui tien päässä Taranaki-tulivuori symmetrisenä. Sitten jälkeen hajaannuimme: Minä lähdin kohti Stratfordia tapaamaan entisen firmani entisen työntekijän kirjeenvaihtokaveria ja muut lähtivät kiertämään Taranakia meren puolelta.
Kohtaaminen ventovieraan uusiseelantilaisen kanssa oli mukava. Tutustuin hänen miehensä Yamaha-kauppaan, jossa myytiin varsinaisia maailmankiertäjän erikoismoottoripyöriä – he tosin myivät niitä peltotöihin. Lynette vei minut autolla Taranakirille laskettelunkeskuksen parkkipaikalle, jossa oli myös näköalapaikka. Valitettavasti vuori hiukan ujosteli ja ehti lähestyessämme pukeutua pilvivaippaan. Mukava kohtaaminan ja tutustuminen – maailmassa on paljon ystävällisiä ihmisiä, arviolta noin seitsemän miljardia ja ne loput eivät ole mukavia.
Stratfordista olikin lyhyt matka New Plymouthiin ja muu joukko olikin jo ehtinyt perille pienen vuorimutkatieseikkailun kautta.
Aivan sattumalta New Plymouthia koristaa hotellimme naapurikorttelissa toisesta työstäni tuttu talo.
Päivällisen söimme Lynetten suosittelemassa Good Home -raviintolassa, jossa oli heidän omaa olutta ja Angus-härän pihvejä kuumalla kivellä 15 dollaria kappale lisukkeineen – matkan toistaiseksi paras diili ja erinomaista lihaa.
Kommentit
Lähetä kommentti